Varustekaappi ja hoito-ohjeet

Tämä on toisen tabin sisältöä.

Sukuselvitys

”And on the second place, stallion Colorado.” Isä Colorado on linjansa kirjaimellisesti musta lammas: musta, 165 cm korkea ori loisti kilpakentillä, mutta sen ikuinen kirous oli toinen sija missä tahansa kilpailussa. Vaikka jo varsana siitä haluttiin povata varmaa voittajaa, orille jinxatiin aavistuksen erilainen kohtalo. Hyppytekniikka Coloradolla oli vertaansa vailla, mutta sen vauhti ei riittänyt kovimmalle vastustajalleen kilpakentillä. Colorado oli tunnetusti lähes ihmisen mieli mitä tuli sen ratsastamiseen: luonteenpiirrettä haluttiin periyttää eteenpäin, mistä johtuen orilla teetettiinkin varsoja, joista suurimmalle osalle siunaantuikin ilmava ja kaunis, voimakas hyppytekniikka.

Isänisä Blue Draco, monen jälkeläisensa tavoin musta ja näppärän kokoinen ori oli kilpakenttien ehdoton kuningas. Sillä oli sangen tulinen luonne, mutta sen pitkäaikainen ratsastaja Laureen Walz oli sitä mieltä, että tuittupäisyys teki orista sen, joka se oli. Yhdeksännen ikävuoden jälkeen Blue Draco alkoi kerryttämään hiljalleen huippusijoja GP tason esteratsastusluokissa: vaikutti siltä, että mitä enemmän yleisöä oli, sitä tarmokkaammin ori liikkui. Sen uran loputtua muutama vuosi myöhemmin, osa voittoruusukkeista oli jo jemmattu kellarin pimeimpään nurkkaan paikkojen pursutessa niistä. Hyvä menestys nosti orin arvoa markkinoilla potentiaalisena sulhasehdokkaana yhdelle jos toiselle puoliveritammalle.

Pieni, lähes keijukaismainen ruunikonkimo tamma, Felicity on kuin täydellinen pari isänemäksi linjalle. Tamman kultainen luonne ja norsun hermot periytyivät kuin rutto jälkipolvelle. Felicityn askel oli aina kovin lennokas ja aikaa voittava, vaikka sen ponnistusvoima ei suurimpiin luokkiin asti riittänytkään. Omalla tasollaan Felicity oli varsin arvostettu kilpahevonen, jonka ehdoton valttikortti oli vauhti. Siron kokonsa ja rakenteensa vuoksi tamma tunnettiin myös ketteryydestään, mikä helpotti tiukkojen linjojen ratsastamista, sillä Felicity myös hyppäsi esteet empimättä lähes mistä tahansa kohdasta. Tamman työmoraali ja miellyttämisenhalu oli hurmannut sen ratsastajan Amanda McLowenin, joka ratsasti hevosta lähes kymmenen vuoden ajan, ratsastaen sen nuoresta hevosesta oikeaksi kilpahevoseksi.

Emänä ja kilpahevosena Grace’s Dream oli fiksu, ellei jopa nero. Sen käsittämätön kyky oppia uusia asioita oli valttikortti ihan kaikessa mitä kuvitella saattoi. Grace’s Dream oli vain tunnettu siitä, että se oli aika epävarma ja arka, joka niitti parhaan menestyksen napakan ja itsevarman ratsastajan kanssa, jos ratsukko vain osasi kommunikoida keskenään riittävän hyvin. Ruunikko, 169 cm korkea tamma kisasi 160 cm luokkia keskiverrolla menestyksellä, johon useimmiten vaikutti satunnaisesti vaihtuva ratsastaja. Hyvä askel ja nopea oppiminen nähtiin silkkana plussana jalostamisen kannalta. Toisen varsansa varsomisen aikana tamma harmillisesti menehtyi komplikaatioihin.

Emälinjan tähtipoikia oli ehdottomasti rautias, 170 cm korkea ori Furstenball, jota pidettiin esteratsastuksessa huipulla, mutta sillä olisi ollut varmasti kapasiteettia myös kenttäratsastuksen saralla. Ori oli voimakas ja rohkea, vaikka suurehko koko vähensikin sen ketteryyttä. Voimakas hyppy ja korkeat askeleet kompensoivat ketteryyden puutetta etenkin ratsastajalla, joka ymmärsi millaisia linjoja Furstenballin kanssa piti ratsastaa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Elinikänsä aikana Furstenball kisasi paljon Euroopassa ja Aasiassa korkeissa esteluokissa kahden eri ratsastajan kanssa. Helppona matkustajana sitä oli helppo pyöritellä ympäri maailmaa arvostetuissa kissanristiäisissä, joiden kautta se sai huomiota puoleensa ja arvostusta oman aikansa siitosorina, lyöden nimensä useisiin eri puoliverilinjoihin pysyvästi.

Emänemä Tamaran kilpailu-ura ei ollut kovin pitkä: se loukkaantui jo varhaisessa iässä, vaikka kapasiteettia olisi riittänyt pitkälle. Mustanruunikko, 166 cm korkea tamma omisti lennokkaan laukan, hieman pompottavan mutta reippaan ravin ja ilmavan hyppytekniikan. Luonteeltaan se oli rauhallinen ja kärsivällinen, mutta hyvin omatahtoinen hevonen, jonka kanssa pärjäsi lähes kaikki teinistä aikuiseen. Omistajalleen kovin rakas hevonen jäi loukkaantumisen jälkeen harrasteratsuksi ja siitostammaksi, sillä varsominen sujui aina ongelmitta ja harrasteratsun virkaa se toimitti loistavasti vammoista huolimatta. Jälkeläiset perivätkin hyvän askeleen, minkä vuoksi jälkipolvesta löytyy sekä este- että koululinjaisia puoliverisiä Keski-Euroopasta.

Päiväkirja ja valmennukset