10
MAA
2021
EST: Norja
Kirjoittanut omistaja
|
“Luojalle kiitos tehokkaista groomeista”, Michelle Schulz puuskaisi suorastaan helpottuneena nähtyään mustan kouluhevosen valmiiksi varustettuna seisomassa ulkona yksi uusista groomeista Susi ohjista kiinni pidellen. Nimi oli tuottanut saksalaissyntyiselle naiselle alkuunsa pieniä ongelmia, mutta ajomatkalla Norjaan nimi oli alkanut luonnistumaan myös hänen ääntämisellään. Otto oli konkari hevonen, joka oli kiertänyt Eurooppaa ja kisannut Grand Prix tason luokkia jo monia ennenkin. Ennen sen eläkettä oli ajateltu, että European Sim-game Equestrian Tour olisi kirsikka kakun päällä, joka sinetöisi sen hienon kilpauran toivottavasti hyvin. Otto oli hevonen, josta oli lähes mahdoton olla tykkäämättä. Michelle oli aina rakastanut sen kanssa kilpailemista kuten myös toinen koulurastastaja Elsa, joka oli kuitenkin pysyttäytynyt viime aikoina enempi tammojen selissä. Se oli ollut Michellelle enemmän kuin vain okei, sillä hän tuli orin kanssa loistavasti toimeen.
“Kyl se osas olla mahdottoman nätisti. Hirmu kiva kilpahevoseks, joka kisaa kuitenkin oikeesti tasokkaita luokkia”, Susi kehui oria sen kaulaa silitellen rauhallisesti, johon Otto reagoi ihmeellisellä puuskaisulla. Se oli korkea miehen vierellä.
“Kai sitä voisi lottovoitoksi melkein sanoa!” Michelle hymyili ja tervehti oria rapsuttamalla korvien tuntumasta. “Ehdottomasti. Se on vissiin aika hyvä kanssa ratsastaessa, jos en väärässä oo?” mies jatkoi puhelua hevosen kaulaa yhä konemaisesti silitellen. “Ei valittamista. Kisoja menty ja se kyllä tietää mitä tekee. Ei juuri tuppaa jättämään pulaan, vaikka itse olisinkin vähän enemmän hukassa siitä missä mennään.”
Korvaamaton apu jatkui. Susi oli ottanut hommakseen toimia jonkinlaisena roudarina kaikille tavaroille, joita kisaava ratsukko ikinä jättikään jälkeensä tai saattoi tarvita. Siihen kuului esimerkiksi loimi, mikä piti hannoverinhevosen lämpimänä Norjan pakkasessa. Loimi olikin suurin kannettava, sillä suurin osa tavaroista kulki hyvin repussa, joita koristi tallin tuttu punakultainen ruusu logona. Kaikki groomit olivat saaneet vastaavat tavaroiden roudaamiseen ja ne olivat osoittautuneet hyödyllisiksi.
Omaa vuoroa odotellessa Susi tsemppasi muutamilla sanoilla jalat tukevasti maan kamaralla. Mies oli vakuuttunut siitä, että edessä ei voisi olla ainakaan kamala farssi, ellei Otto keksisis jännittää tuomareita. Tai ettei tuulenpuuska saisi sitä suunniltaan. Yleisöäkin piisasi, joka miehen mukaan saattaisi olla joko hyödyksi tai haitaksi.
“Lakkaa manaamasta poika rakas”, Michelle naurahti ja Susi kohautti olkiaan.
“Lykkyä tykö.”
|
18
ELO
2020
Päiväkirjamerkintä, saapuminen
Kirjoittanut omistaja
|
Mustan orin korskunta oli hieman liioiteltua, siltä se kuulosti ainakin Elsan korviin. Hän puristi nahkaista riimunnarua nyrkeissään rystyset miltei sinertäen. Kookas musta kouluori Lights Out steppasi hieman levottomasti jalalta toiselle ja sen pää kääntyili tuulessa temmatun viirin lailla puolelta toiselle.
”Hei Otto, ihan rauhassa nyt”, Elsa toppuutteli oria, jonka mielenkiinto uutta ympäristöä kohtaan tuntui kasvaneen hetki hetkeltä vain suuremmaksi. Näytti siltä, ettei se olisi osannut millään päättää kiinnostuako enemmän tallin avonaisista ovista vai muista hevosista, jotka seurasivat tilannetta kauempana omissa hiekkapohjaisissa tarhoissaan. Elsa taputteli Oton kookasta kouluhevosen kaulaa, joka näytti silti yllättävän sirolta ja sopusuhtaiselta. Otto vähät piittasi naisen ystävällisestä eleestä. Sen mielenkiinto oli nyt todellakin täysin muualla kuin käsittelijässään, joka yritti olla murskaamatta varpaitaan kookkaan orin kavioiden alla.
Otto oli uusi hankinta talliin. Nuori hannoverinhevonen tuli suoraan eteläisestä Saksasta muutaman tunnin ajomatkan päästä – tallin omistaja, Martin Burgstaller, oli ostanut hevosen kansallisessa huutokaupassa, joita maassa järjestettiin hevospiireille. Otossa mielenkiinnon oli miehen sanojen mukaan herättänyt lennokas askel ja eloisa katse, eikä Martin ollut voinut kiistää pitävänsä mustasta väristä hevosilla. Martinin vaimo, suomalaistaustainen Emma oli ollut paikalla mukana antamassa kouluratsastajan näkökulman ostostilaisuuteen, ja hän oli kompannut täysin hyvää ja joustavaa askelta. Kaupat oli tehty nopeasti ja nyt, muutama viikko myöhemmin, Otto oli löytänyt tiensä Krneuhofeniin Rose Grove Stablen pihalle.
”Okei kaveri, oltaisiko sitä valmiita menemään sisälle? Siellä riittäisi vielä lisää nähtävää levottomalle mielellesi”, Elsa ehdotti saaden vastaukseksi vain levottoman pärskähdyksen.
”Sillähän riittää… Vauhtia”. Emma oli tullut paikalle katsomaan oria. Sanat saivat Oton kasteen kääntymään salamana lempeän äänen lähteeseen. Emma oli yhtä hymyä, kun hän ojensi kättään Otolle haisteltavaksi tutustuminen mielessä. Otto haisteli. Sen silmissä oli edelleen sama ilme: utelias, mutta hämmentynyt. Elsa ymmärsi, ainakin kuvitteli ymmärtäneensä täysin. Nuori oli joutunut – tai mieluummin päässyt – uuteen kotiinsa, joka oli täysin vieras paikka. Otto oli ollut ennenkin kotitallinsa ulkopuolella, mutta mukana oli ollut aina tuttu ihminen. Nyt kaikki oli vielä uutta ja vierasta.
308 sanaa
|